Logo sininen

4.11.2022 14:45

Mannerheimintien vesihuoltotyöt alkavat marraskuun lopulla

Marraskuun loppupuolella aloitamme urakan haastavimman osuuden, kun kaivamme Mannerheimintien auki Korppaanmäentien ja Koroistentien välisellä risteysalueella. Paikalle tulee jopa viisi metriä syviä kaivantoja vesihuollon töitä ja johtosiirtoja varten.

Työ vaikuttaa liikenteeseen, ja se on toteutettava osin myös yötöinä. Noin kuukauden kestävä työvaihe kuuluu ja näkyy alueella. Tiedotamme töiden alkamisesta aikataulun tarkennuttua myös median välityksellä.


Meluseinän valaminen alkaa pian

Nauvontiellä rakennamme parhaillaan 176 metriä pitkää meluseinää pitämään ratikan kolinat loitolla Ruskeasuon siirtolapuutarhasta. Meluseinän rakenne on betonia, sekä paikalla valettuna että elementteinä. Elementtejä varten olemme poranneet maahan paalut.

Pääsimme asentamaan meluseinän elementtejä paaluille tällä viikolla. Olemme valaneet tukianturat paikalleen valettavalle osuudelle ja raudoittaneet seinän tukirakenteen. Lopuksi verhoilemme seinän molemmin puolin ponttilaudoituksella. Koroistentiellä jatkuvat kaapeli- ja johtotyöt.


Ruskeasuon katutyöt lukuina

Rakennamme uuden raideyhteyden Ruskeasuon tulevalle raitiovaunu- ja bussivarikolle. Se kulkee Mannerheimintieltä Koroistentien ja Nauvontien kautta. Mannerheimintien, Koroistentien ja Korppaanmäentien risteysalue uudistetaan ja Korppaanmäentie peruskorjataan.

Louhimme 1 500 kiintokuutiometriä (m3ktr), uusimme vesihuoltolinjoja 600 metriä ja raitiotiekiskoja 1 500 metriä sekä rakennamme uudet pintarakenteet 1 000 katumetrin matkalle. Maan alla uusimme vesihuoltolinjaston lisäksi operaattoreiden infraa, kunnallistekniikkaa, kaapeleita ja kaukolämpöyhteyksiä.


Työnjohtaja pitää työmaan kompissa

Aleksi Aaltosesta on moneksi: hän on Ruskeasuon katu-urakan työnjohtaja, työmaainsinööri, yleishärvääjä ja tuuraa tarvittaessa työmaapäällikköä. Hän kuvaa tärkeimmäksi tehtäväkseen järjestää “kaikille kaikkea” niin, että työmaan työt rullaavat saumattomasti, eikä kenelläkään ole esteitä työn tekemiselle.

Aaltonen aloitti konekuskin hommissa maanrakennusalalla noin 20 vuotta sitten, mutta on tehnyt välillä myös viherrakentamista. Rakennusmestariksi hän valmistui muutama vuosi sitten. Kenties vahvimmin hän kuitenkin kokee olevansa basisti.

Tällä hetkellä Aaltonen työskentelee lähes yksinomaan Ruskeasuon työmaalla. Hän kiertää työmaan heti aamulla ja kuuntelee työntekijöiden tarpeita sekä kertoo itse mahdollisista suunnitelmien muutoksista. Päivän mittaan puhelin soi tiuhaan, ja paperihommiinkin pitäisi välillä ehtiä.

– Haastavinta on, jos 15 tyyppiä nykii hihasta samaan aikaan. Työntekijöiden tarpeet saattavat kasautua.  

Mukavinta työssä on se, että edistymisen näkee selvästi.  

– Tulee tunteita, että hyvä kun sain tehtyä jonkun tietyn työn, mikä mahdollisti palasten loksahtamisen paikoilleen. Mainitaan nyt myös hyvä työporukka, Aaltonen viittaa leikkimieliseen painostukseen taustalla. 

Ruskeasuon urakan erityispiirteeksi Aaltonen mainitsee Mannerheimintien liikenteen sekä ratatöistä johtuvan valvojien tavanomaista suuremman määrän.


Ruskeasuon katutyöt

Ruskeasuon katutöissä rakennetaan uusi raideyhteys Ruskeasuon tulevalle raitiovaunu- ja bussivarikolle. Uusi raitiotie kulkee Mannerheimintieltä Koroistentien ja Nauvontien kautta. Samalla Mannerheimintien, Koroistentien ja Korppaanmäentien risteysalue uudistuu kokonaisuudessaan.

Samassa urakassa Korppaanmäentie peruskorjataan. Kadulle rakennetaan muusta liikenteestä eroteltu raitiovaunukaista. Lisäksi Korppaanmäentien ensimmäinen raitiovaunupysäkkipari siirtyy Mannerheimintielle.