Lahelan kampus ja Lahelanorsi

Lahelan kampus ja Lahelanorsi
Sijainti
Lahela, Tuusula
Tilaaja
Tuusulan kunta
Aikataulu
3/2026–
Urakkamuoto
Kokonaisurakka
Urakkasumma
8,9 M€
Palvelut
Kaupunkirakentaminen, Pohjarakentaminen

Rakennamme Lahelan kampuksen ja Lahelanorren asemakaava-alueiden kadut, kevyen liikenteen väylät ja viheralueet sekä niihin liittyvän kunnallistekniikan.

Kokonaisuuteen kuuluvat katu- ja väylärakenteiden lisäksi valaistus, vesihuolto- ja hulevesiverkostot, jäteveden pumppaamo, hulevesien viivytysrakenteet sekä kaapeloinnit.

Kyseessä on mittava infrakokonaisuus, jossa rakennetaan uuden asemakaava-alueen toiminnan kannalta keskeinen infrastruktuuri.

01

Pehmeä ja geoteknisesti vaativa maaperä

Kohteen maaperä on pehmeää, minkä vuoksi rakentaminen edellyttää laajamittaista pohjanvahvistusta ja huolellista työnaikaista suunnittelua.

02

Tulva-alue Tuusulanjoen vieressä

Työmaa sijaitsee tulva-alueella aivan Tuusulanjoen tuntumassa. Olosuhteet asettavat erityisvaatimuksia työvaiheiden suunnittelulle, työmaavesien hallinnalle ja rakentamisen yhteensovittamiselle.

03

Mittakaava

Pilaristabilointia tehdään noin 300 000 metriä. Lisäksi urakkaan kuuluvat noin 25 metrin jännevälin kevyen liikenteen silta, noin 14 000 m³ktr pengerryksiä, noin 400 metriä suuntaporausta ja noin 1 300 metriä vesihuoltolinjoja.

Pehmeän maaperän pohjanvahvistus toteutetaan laajamittaisella pilaristabiloinnilla. Työvaiheet suunnitellaan ja sovitetaan yhteen kohteen maaperä- ja ympäristöolosuhteiden mukaan.

Katujen, väylien ja kunnallistekniikan rinnalla rakennetaan hulevesien hallintaa palvelevat rakenteet ja jäteveden pumppaamo. Työmaavesien hallintaan kiinnitetään erityistä huomiota koko rakentamisen ajan.

Kokonaisuudessa yhdistyvät vaativa pohjanvahvistus, vesihuolto, hulevesien hallinta, katu- ja väylärakentaminen sekä siltarakentaminen.

Kuvat

Työmaalta

Lahelan kampus ja Lahelanorsi
Lahelan kampus ja Lahelanorsi
Lahelan kampus ja Lahelanorsi

Vastuullisuus työmaalla

Hyvä työ alkaa ennen
ensimmäistä työvaihetta.

Suunnittelemme työn, tunnistamme riskit ja varmistamme laadun työn edetessä. Tarkastukset ja dokumentointi kuuluvat tekemiseen alusta luovutukseen asti.

Turvallisuus — Jokainen mukaan turvallisesti.

Perehdytys, riskien arviointi ja turvallisuushavainnot ovat osa työmaan arkea.

Laatu — Tarkastetaan ennen kuin peitetään.

Suunnitelmat, työvaiheiden tarkastukset ja dokumentointi pitävät laadun seurattavana.

Ympäristö — Vähemmän hukkaa työmaalla.

Suunnittelemme materiaalien käytön, kuljetukset ja energiankulutuksen huolellisesti.

Kosteudenhallinta — Suojaus kuuluu työhön.

Materiaalien suojaus ja kosteuden seuranta suunnitellaan osaksi rakentamista.

Referenssit

Näitä projekteja olemme olleet rakentamassa.

Gräsantorin katu- ja siltaurakka
Kaupunkirakentaminen
Gräsantorin katu- ja siltaurakka

Katu, tori ja kaksi uutta siltaa pehmeälle savipohjalle liikenteen keskellä.

Espoo, Olari · 3/2026–7/2027 Tutustu kohteeseen
Pohjois-Haagan aseman peruskorjaus
Korjausrakentaminen
Pohjois-Haagan aseman peruskorjaus

Asemalaiturin ja asemarakennuksen peruskorjaus kymmenen viikon liikennekatkossa, ympäri vuorokauden.

Helsinki, Pohjois-Haaga · 2026–2027 Tutustu kohteeseen
Lahelan kampus ja Lahelanorsi
Kaupunkirakentaminen
Lahelan kampus ja Lahelanorsi

Uuden asemakaava-alueen kadut, silta ja kunnallistekniikka pehmeälle tulva-alueelle.

Lahela, Tuusula · 3/2026– Tutustu kohteeseen
Gräsantulli – jäteveden ohipumppaus
Kaupunkirakentaminen
Gräsantulli – jäteveden ohipumppaus

1 500 l/s ohipumppaus ja liitokset käytössä olevaan 1 800 mm:n viemäriin kolmessa vuorokaudessa.

Espoo, Olari · 2/2024–12/2024 Tutustu kohteeseen
Joenrannan asuinalueen rakentaminen
Kaupunkirakentaminen
Joenrannan asuinalueen rakentaminen

Uuden asuinalueen kadut ja kunnallistekniikka vähähiilisesti – hiilijalanjälki pieneni 29 %.

Kellokoski, Tuusula · 12/2024–12/2025 Tutustu kohteeseen
Sinimäentie–Kalevalantie saneeraus
Kaupunkirakentaminen
Sinimäentie–Kalevalantie saneeraus

Noin 4,1 kilometriä vesihuoltolinjoja ja katujen perusparannus vilkkaasti liikennöidyillä kaduilla.

Espoo, Mankkaa · 5/2024–12/2025 Tutustu kohteeseen
Mannerheimintie välillä Postikatu – Reijolankatu
Kaupunkirakentaminen
Mannerheimintie välillä Postikatu – Reijolankatu

Helsingin pääkadun rakenteiden, tekniikan ja raitiotieraiteiden saneeraus vilkkaan liikenteen keskellä.

Helsinki, Mannerheimintie · 2023–2025 Tutustu kohteeseen
Nurmilinnunpuisto
Kaupunkirakentaminen
Nurmilinnunpuisto

Puistoraitit, leikkialueet ja pelikentät haastaville pohjaolosuhteille.

Espoo, Karakallio · 9/2024–1/2025 Tutustu kohteeseen
Marian kampus – Lastenkodinkadun silta
Kaupunkirakentaminen
Marian kampus – Lastenkodinkadun silta

Jännitetty betonisilta ja luonnonkiviseinä Baanan liikenteen keskellä.

Helsinki, Kamppi · 11/2024–12/2025 Tutustu kohteeseen
Kruunuvuoren öljysäiliön kunnostus
Korjausrakentaminen
Kruunuvuoren öljysäiliön kunnostus

Vanhan öljysäiliön kunnostus ja teräsportaat kallion laelle, jonne ei johtanut tietä.

Helsinki, Kruunuvuorenranta · 2025 Tutustu kohteeseen